Luxor-info.net

Assuanin pato

Assuanin pato

Assuanissa on nykyään kaksi patoa, kooltaan pienempi vanhempi sekä uudempi suurpato. Brittiläiset aloittivat ensimmäisen padon rakentamisen vuonna 1899 ja se avattiin joulukuussa 1902. Padon rakentamisen tarkoituksena oli estää Niilin tulvimista, tuottaa sähköä sekä taata vettä maanviljelylle. Pato oli 1,9 kilometriä pitkä ja 54 metriä korkea. Patoa jouduttiin korottamaan vuosina 1907-1912 sekä 1929-1933. Kun padon korkeus jälleen vuonna 1946 todettiin riittämättömäksi, päätettiin että vanhan korkeuden lisäämisen sijaan olisi rakennettava kokonaan uusi pato noin kuuden kilometrin päähän vanhasta. Suunnittelut uutta patoa varten alkoivat 1954 ja aluksi USA ja Englanti lupautuivat avustamaan projektissa myöntämällä lainan patoa varten. Laina kuitenkin peruttiin parisen vuotta myöhemmin. Lopulta Neuvostoliitto rahoitti uuden padon rakentamisen ja se aloitettiin vuonna 1960. Myös materiaalit sekä tietotaito tuli Neuvostoliitolta. Padon rakentaminen kesti vuosikymmenen ja se valmistui 21.7.1970.

Assuanin pato (as-Sad al-'Aali) on 3,8 km pitkä, perustukseltaan 980 metriä ja harjaosastaan 40 metriä leveä. Pato on 111 metriä korkea ja käsittää 43 miljoonaa m³ materiaalia. Padossa on materiaalia 17 kertaa enemmän kuin Kheopsin pyramidissa Gizassa. Nasserjärvi on noin 550 km pitkä ja 5250 km² suuri, se on nimetty Egyptin presidentin Gamal Abdel Nasserin mukaan. Hän oli padon rakentamisidean takana.

Neuvostoliiton lahjoittama muistomerkki Useat muinaiset monumentit uhkasivat jäädä padon rakentamisen myötä syntyneen Nasserjärven alle, kuuluisimpana Abu Simbelin temppeli. Useat arkeologit ilmaisivat huolensa ja kampanjoivat muinaisten muistomerkkien pelastamiseksi. UNESCO:n operaatio monumenttien pelastamiseksi alkoi vuonna 1960. Runsaat parisenkymmentä suurta monumenttia siirrettiin osa osalta uudelle paikalleen nousevan vesirajan alta. Nasserjärvi valtasi myös suuren osan Nuubiasta ja yli 90000 ihmistä jouduttiin sijoittamaan uusille asuinalueille. Lue lisää padosta ja Nasserjärvestä.


Padolle pääsee Assuanista sujuvasti taksilla. Padon yhteydessä on suuri Neuvostoliiton lahjoittama muistomerkki, joka muistuttaa lootuksenkukkaa.

< Kalabshan temppeli    Etusivulle    > Keskeneräinen obeliski

© 2008-2009 Luxor-info.net