![]() |
|
|
Edfun temppeliMonet Egyptin temppeleistä ovat niin huonossa kunnossa ja suureksi osaksi tuhoutuneita, että niistä on vaikea kuvitella, miltä ne näyttivät tuhansia vuosia sitten kukoistuksiensa päivinä. Edfun kylässä sijaitseva temppeli on poikkeus. Suurin osa maalista on kulunut, mutta muutoin temppeli on lähes täydellisessä kunnossa. Egyptologeille Edfun temppelin reliefit ovat valtava tietolähde ja ne kertovat yksityiskohtaisesti miten temppeli ja sen papisto toimivat, miten ja milloin seremonioita pidettiin temppelin lukuisissa kammioissa. Temppelin rakentaminen alkoi ptolemaiolaisfarao Ptolemy III Euergetes I:n kaudella, 23. elokuuta 237 eKr. kun ensimmäiset kivet sisimmissä huoneissa laitettiin paikoilleen. Temppeli valmistui 57 eKr. Ptolemy XII:n valtakaudella. Temppeli rakennettiin paikalla aiemmin olleen pienemmän Horuksen temppelin sijoille. Tästä aikaisemmasta temppelistä ei tiedetä paljoakaan, mutta on löydetty viitteitä, että Uuden valtakunnan hallitsijat kuten Seti I, Ramses II ja Ramses III olisivat olleet osallisina sen rakentamisessa. Edfun temppeli on Egyptin toiseksi suurin Karnakin temppelin jälkeen. |
Temppeli omistettiin Behdet'n Horukselle. Behdet oli Edfun alueen muinainen nimi. Horus oli auringon ja taivaan haukkapäinen jumala, jota palvottiin täällä esidynastisista ajoista lähtien. Horus oli yksi tärkeimmistä ja vanhimmista Egyptin jumalista. Temppelistä noin 50 metriä länteen sijaitsevat suuren muinaisen asutuksen (Wetjeset-Hor) ja nekropoliin jäänteet, josta arkeologit ovat löytäneet rakennuksia vanhan valtakunnan sekä ensimmäisen välikauden ajalta.
|