![]() |
|
|
Kalabshan temppeliKeisari Augustuksen (30-14 eKr.) rakennuttama Kalabshan temppeli (muinainen Talmis) sijaitsee Assuanissa New Kalabshan saarella aivan Assuanin padon läheisyydessä. Se on rakennettu aikaisemmin paikalla sijainneen uuden valtakunnan aikaisten raunioiden päälle. Temppeli on yksi niistä nuubialaisista monumenteista, jotka pelastettiin Assuanin padon rakentamisen seurauksena syntyneen Nasserjärven vesirajan alapuolelta. Alunperin tämä roomalaiskauden Mandulikselle (Ala-Nuubian taivaan ja auringon jumala) omistettu temppeli sijaitsi Kalabshassa runsaat 50 kilometriä Assuanista etelään. Se siirrettiin uudelle paikalleen vuosina 1962-1963 ja avattiin yleisölle 1970. Siirron yhteydessä temppeli hakattiin 13000 osaan. |
Manduliksen temppelin lisäksi alueella on muitakin monumentteja. Setaun, Nuubian visiirin Ramses II:n valtakaudella rakentama Gerf Husseinin temppeli (myös Per Ptah eli "Ptah'n talo"). Memfiksessä Ptah oli luojajumala, mutta muualla Egyptissä Ptah oli erityisesti kivenveistäjien sekä muiden käsityöläisten jumala. Temppelissä palvottiin jumalia Amon-Ra sekä Ra-Horakte. Vain osa temppelistä on siirretty uuteen paikkaan ja suuri osa siitä makaa Nasserjärven alla. Kivitemppeli Beit El-Wali on myös rakennettu Ramses II:n valtakaudella Nuubian kuvernöörin toimesta. Temppelissä palvottiin useita jumalia, erityisesti jumalia Amon ja Anukis (myös Anuket), joka oli muinaisen Niilin jumalatar. Varhaiset kristityt ovat vaurioittaneet pahasti temppelin patsaita, mutta koristelut ovat hyvin säilyneitä. Toinen kivitemppeli, Dedwenin pyhäkkö sisältää reliefejä, joissa tuntematon farao tarjoaa uhrilahjoja nuubialaisjumala Dedwenille. Kertassin paviljonki on peräisin roomalaisajalta ja siellä palvottiin äitijumalatar Isistä (myös Iset). Isis oli yksi merkittävimmistä jumalista. Paviljongissa on kaksi Hathoria kuvaavaa pylvästä. Kun Isis yhdistyi Hathoriin, hänestä tuli Horuksen äiti. Temppeli tunnettiin alunperin symbolisena jumalien syntysijana.
|