![]() |
|
|
Patikointi Theban kukkukoillaPatikkapolut yhdistävät länsirannan nähtävyyksiä. Monet niistä ovat samoja, joita Kuninkaiden laakson työläiset aikoinaan tallasivat matkallaan töihin tai papit ja vartijat, jotka tekivät vahtikierroksia temppeleihin ja hautoihin. Ylhäältä kukkuloilta on henkeäsalpaavat näkymät nähtävyyksille ja Niilin laaksoon. Yksikään kävelyreiteistä ei ole erityisen vaikeakulkuinen, vaikka niin voisi äkkiseltään olettaa. Useimmat niistä käy läpi alle kahdessa tunnissa. Selkeinä päivinä on mahdollista nähdä ainakin 40 kilometrin päähän. Kaunein reitti kulkee Kuninkaiden laaksosta työläisten kylään (voit myös kulkea reitin toisinpäin, työläisten kylästä Kuninkaiden laaksoon). Muutamat ensimmäiset sata metriä ovat melko jyrkkää, mutta sitten reitti helpottuu mennen ylös kukkuloille. Sieltä polku on alamäkeä loppuun asti. Aloita KV 17 kohdalta joka on Seti I:n hauta, polku on merkitty sieltä. Polulla KV 34 kohdalla näet pienen kivimajan, jossa nekropoliin vartijat seisoivat vahdissa uuden valtakunnan ajalla. Myöhemmin ohitat paikan jossa työmiehet |
polvistuivat El-Qurnaan päin ja rukoilivat Meretseger-jumalatarta. Paikalla on useita pieniä kivisiä pyhäkköjä, joille työläisten kylän työläiset asettivat pieniä patsaita.
Lyhyin reitti on Kuningatarten laaksosta työläisten kylään, joka kannattaa tehdä juuri näin päin koska toisinpäin on ylämäkeä. Tällä reitillä on mm. Meretseger'n kappeli, Meretseger, Theban kukkuloiden jumalatar tunnetaan myös nimellä Hän joka rakastaa hiljaisuutta. < Kuumailmapallolennot Etusivulle > Reda Zaherin taidegalleria |