![]() |
|
|
Ravintolat - länsirantaLänsirannan ravintoloista ei ole erikseen laitettu hintamainintoja, tällä puolen jokea hinnat ovat yleisesti edullisempia verrattuna itärannan ravintoloihin. Länsirannalla on lukuisia muita kokeilemisen arvoisia paikkoja, joita ei ole listattu tähän. SENNEFER COFFEE HOUSE. Sennefer Coffee House hotelleineen purettiin huhtikuussa 2009 vanhalta paikaltaan Qurnan kylästä ja nyt Sennefer sijaitsee Uudessa Qurnassa (New Qurna). Sijainti on sen verran syrjäinen, että varausta suositellaan. Ruoka on erinomaista (hintaa kannattaa tiedustella etukäteen). Olutta on tarjolla 25 LE hintaan. AFRICA. Africa-ravintola sijaitsee lähellä Nile Valley -hotellia lautan rantautumispaikan läheisyydessä. Sisäänkäynti samalta sivukujalta, jossa sijaitsee El-Gezira -hotelli. Maukasta perusegyptiläistä ruokaa, valittavana kanaa, kalaa, koftaa tai lihaa. Mukaan tulee runsaasti erilaisia lisukkeita ja pataruokia. Monien suosima paikka, eikä syyttä. Africassa ei ole varsinaista ruokalistaa, kysy hinta etukäteen. Ravintolasta saa olutta. |
RAMESSEUM RESTHOUSE. Ramses II:n kuolintemppelin kupeessa oleva viehättävä ja rauhallinen ulkoilmaravintola (on myös sisätilat). Hyvä valinta kun haluaa rauhoittua vaikkapa itärannan melulta ja kiireeltä. Ravintola tarjoaa hyvää perusruokaa ja virvokkeita olut mukaan lukien. MARSAM (pieni hotelli). Sijaitsee lipputoimiston tuntumassa tien toisella puolella. Ihastuttava pikkuruinen hotelli, jossa on sisäpihalla puutarhanomainen rauhallinen ravintola, myös sisätilat. Voi nautiskella ruokaa tai kupposen kahvia. AUX 3 CHACALS. Ranskalaisomisteinen viihtyisä ravintola lähellä Memnonin patsaita tien vasemmalla puolella. Maistuvaa ruokaa, tarjoaa olutta. Mukavat maisemat kattoterassilta.
< Ravintolat itärannalla Etusivulle > Ravintolat länsirannalla... |